Kesä on kulautettu kurkusta alas, ja on aika siirtyä takaisin arkeen - joka tarkoittaa vääjäämättä keikkoja myös esiintymislavoilla itsensä nolaavalle Liver Pool -orkesterille. Ja taas mennään. Ja myös meinataan, tosin ei meinaa tulla hommasta mitään. Melkein neljän kuukauden keikkatauko on nimittäin tehnyt tehtävänsä. Välissä on tosin väännetty ja käännetty studiossa ja masteroinnin parissa - hyvää jälkeä muuten tulikin, käykää MySpacessa tarkastamassa - mutta livekunto ei päätä huimaa. Siispä pitää nauttia tarpeeksi ravintolan antimia, jotta rupeaa huimaamaan.
Tällä kertaa Liver Pool on saanut seurakseen Libertéen maanmainion Alavala-yhtyeen, jonka kanssa ensin mainittu myös jakaa harjoittelutilansa. Tämä tekee roudauksesta yllättävän miellyttävää, ja säädön määrä onkin ennen keikkaa melko lailla minimissä. Ääntä tarkastellaan, ja siirrytään muutaman Toverissa nautitun tapas-annoksen kautta baarin puolelle odottelemaan Alavalan aloitusta; Liver Pool on saanut varsin kyseenalaisen kunnian toimia tänään pääesiintyjän asemassa. Sateisesta keskiviikko-illasta huolimatta paikalle saapuu melko iso joukko ihmisiä, joista kukaan ei tosin ole meistä kuullutkaan. No, pääesiintyjä on päättänyt jalomielisesti jakaa kaikille lipun ostaneille jo mainitun uunituoreen promosinglen, joten ehkä se vielä joskus. (Suomeksi: 100% Liver Poolin jäsenistöstä ei epäile hetkeäkään, etteikö 100% jaetuista promosinkuista lentäisi baarin ulkopuolella pöpelikköön heti kun silmä välttää.)
Alavala vetää mainion ja energisen setin tarttuvaa feelgood-rockpoppiaan, ja sitten onkin aika hiljentyä kuulemaan sanaa maksan surinan takaa. Soittajia hirvittää edes astua lavalle, ja keikka lähtee heti alkumetreiltä menemään niin pahasti metsään, kuin mikään voi mennä. Kolmen biisin kiirastulen jälkeen lavalla pelleilevä ryhmä lahjattomia pseudomuusikoita huomaa soittavansa melkein tyhjälle salille - suurin osa keikan alussa paikalla olleista ihmisistä on nimittäin lähtenyt karkuun saman tien. LP:n poppoo ei ihmettele ratkaisua lainkaan, ja jatkaa silmäänsä räpäyttämättä jäljelle jääneiden piruparkojen kuulohermojen määrätietoista rankaisua. Setissä on täysin uusia biisejä, ja joitain vanhojakin on kaivettu taas naftaliinista. Valtavat lauluongelmat ovat tosiasia, mutta pienen monitorisäädön jälkeen In the Momentsin kohdalla yhtye alkaa saada jonkinlaisesta groovesta kiinni - ja hiukan nuotistakin. Keikan puolivälin tavanomaista pidemmäksi venytetty taidenoise-osuus siivoaa viimeisetkin kuulijoiden rippeet pois nurkista kuleksimasta. Loppusetti meneekin sitten huomattavasti paremmalla otteella, mutta vahinko on jo tapahtunut. Se tapahtui sinä päivänä, kun Liver Pool -yhtyeen jäsenet tapasivat toisensa ensi kertaa.
Keikan jälkeen tunnelmat ovat ristiriitaiset. Periaatteessa oli hauskaa, mutta alkupään höperehtiminen nakersi melkoisen palan yhtyeen laulutaiteilijoiden itseluottamuksesta - sekä mahdollisesta yleisöpohjasta. Tällaisia pohjanoteerauksia ei enää sallita, seuraavalla kerralla tulee piiskaa ja keppiä. Tavanomaisen kaavan mukaan 50% yhtyeestä lähtee kotiinsa, ja 50% jää paikalle märehtimään. Pitkäänhän siinä menee, taasen. Seuraavalla viikolla on ehket mahdollisuus valaa kestävämpiä pohjarakenteita tulevaisuudelle, nimittäin On the Rockissa.
Settilista
The Other Cheek
Be Mine
With Nails
A Gauntlet of Minds
In the Moments
Late Awakening
Codeine
Barricades
Mermaid
tiistai 8. syyskuuta 2009
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Pulu Studio, Helsinki, 30.-31.5.2009
Jo joutui armas aika, ja Pulu Studio. Kauniisti joka paikkaa koristaa väärin soitettu nuotti. Liver Pool on taas uskaltautunut tutkimaan studiotekniikan salaisuuksia viimeksi jo erinomaiseksi havaittuun Pulu Studioon, jälleen P. Pentikäisen, tuon ulkoavaruuden miehen seurassa. Yhtye on päättänyt lähteä hiukan viimekertaista kunnianhimoisemmin liikenteeseen, ja nyt onkin muutaman päivän aikana tarkoitus vetää vain pohjia. Vai oliko se soittaa?
Mr. Pentikäinen työpisteessään
Sääkin suosii, tulevan kesän varmasti helteisin viikonloppu tekee selvän siitä, ettei ainakaan ota yhtään pannuun istua sisällä ruuvailemassa jotain virvelisoundia. Esituotantoa on onneksi tehty tällä kertaa myös hiukan enemmän - vaikka orkesterin treenikämppä meni täysin odottamatta remonttiin kuukaudeksi juuri viikkoa ennen - ja soittajilla on aika hyvä käsitys siitä, miltä Liver Poolin pitäisi tällä hetkellä kuulostaa. Sen pitäisi nimittäin kuulostaa fuzzilta.
Monto ja Tokain Explorer, uusi tuttavuus
Rumpumaisteri on löytänyt muusan
Demottelemme alkuun nopeasti 5-6 rallia, jonka jälkeen tulemme jo aiemmin päätettyyn tulokseen - otamme käsittelyyn niistä kaksi, joista yritetään tehdä niin selvää jälkeä kuin tämän porukan taidoilla on mahdollista. Näiden kahden biisin pohjien ja muutaman ensimmäisen päällesoiton ruuvailuun kuluukin sitten leppoisasti kaksi päivää, demolauluineen päivineen. Ideoita heitellään sinne tänne, ja kaikenlaista uutta kappaleisiin ilmaantuukin - ainakin hetkellisesti. Monto ja Pentikäinen kehittelevät liudan uusia stemmalauluja, jotka kuulostavat loistavilta. Laurikin kokeilee äänijänteitään ensimmäistä kertaa Liver Poolin historiassa, aivan käsittämättömässä krapulassa sunnuntai-iltapäivänä. Päätyypä miehen alkukantaisesta mylvimisestä jotain nauhallekin. Johannes pimputtelee sähköpianolla johonkin väliin. Hauskaa on, ja väliajat kuluvat kaljaa ryystäessä, ulkona aurinkoa ihmetellessä sekä videokameralla pelleillessä. Kasassa on nimittäin varmaan kolme tuntia täysin älyvapaata videomateriaalia. Kukahan nekin editoi, kysyn vaan.
Bassomaisteri etsii elämänsä avaimia sieraimestaan
Onnistuneen laulusuorituksen jälkeen voi helposti hiukan hymyilyttää
Kahden päivän äheltämisen jälkeen kädessä on kaksi aivan käsittämätöntä hittipotentiaalia uhkuvaa biisinraakiletta. Toinen kuulostaa aivan Placebolta, ja toinen ei. Paljon on vielä säätämistä, jotta niitä kehtaa suureen maailmaan päästää, mutta erittäin hyvällä mallilla ollaan liikenteessä. Studiopuuhat jatkuvat lähempänä Juhannusta, sitä ennen pitäisi selvitä hengissä Provinssirockista. Saas nähdä, kuinka käy.
Mr. Pentikäinen työpisteessään
Sääkin suosii, tulevan kesän varmasti helteisin viikonloppu tekee selvän siitä, ettei ainakaan ota yhtään pannuun istua sisällä ruuvailemassa jotain virvelisoundia. Esituotantoa on onneksi tehty tällä kertaa myös hiukan enemmän - vaikka orkesterin treenikämppä meni täysin odottamatta remonttiin kuukaudeksi juuri viikkoa ennen - ja soittajilla on aika hyvä käsitys siitä, miltä Liver Poolin pitäisi tällä hetkellä kuulostaa. Sen pitäisi nimittäin kuulostaa fuzzilta.
Monto ja Tokain Explorer, uusi tuttavuus
Rumpumaisteri on löytänyt muusan
Demottelemme alkuun nopeasti 5-6 rallia, jonka jälkeen tulemme jo aiemmin päätettyyn tulokseen - otamme käsittelyyn niistä kaksi, joista yritetään tehdä niin selvää jälkeä kuin tämän porukan taidoilla on mahdollista. Näiden kahden biisin pohjien ja muutaman ensimmäisen päällesoiton ruuvailuun kuluukin sitten leppoisasti kaksi päivää, demolauluineen päivineen. Ideoita heitellään sinne tänne, ja kaikenlaista uutta kappaleisiin ilmaantuukin - ainakin hetkellisesti. Monto ja Pentikäinen kehittelevät liudan uusia stemmalauluja, jotka kuulostavat loistavilta. Laurikin kokeilee äänijänteitään ensimmäistä kertaa Liver Poolin historiassa, aivan käsittämättömässä krapulassa sunnuntai-iltapäivänä. Päätyypä miehen alkukantaisesta mylvimisestä jotain nauhallekin. Johannes pimputtelee sähköpianolla johonkin väliin. Hauskaa on, ja väliajat kuluvat kaljaa ryystäessä, ulkona aurinkoa ihmetellessä sekä videokameralla pelleillessä. Kasassa on nimittäin varmaan kolme tuntia täysin älyvapaata videomateriaalia. Kukahan nekin editoi, kysyn vaan.
Bassomaisteri etsii elämänsä avaimia sieraimestaan
Onnistuneen laulusuorituksen jälkeen voi helposti hiukan hymyilyttää
Kahden päivän äheltämisen jälkeen kädessä on kaksi aivan käsittämätöntä hittipotentiaalia uhkuvaa biisinraakiletta. Toinen kuulostaa aivan Placebolta, ja toinen ei. Paljon on vielä säätämistä, jotta niitä kehtaa suureen maailmaan päästää, mutta erittäin hyvällä mallilla ollaan liikenteessä. Studiopuuhat jatkuvat lähempänä Juhannusta, sitä ennen pitäisi selvitä hengissä Provinssirockista. Saas nähdä, kuinka käy.
Aapelin Baari, Helsinki, 8.5.2009
Kevätpörinän viimeinen veto on Kontulassa, tuolla pääkaupunkiseudun pahamaineisessa ghetossa, jossa lähiökulttuuri kukoistaa kauneimmillaan. Aapeli on mystinen S-ryhmän omistama räkälä Kontulan ostarilla, josta on jotain hämäriä muistikuvia pikkujoulukauden tienoilta - basistimme nääs asui alueella vielä tuolloin. Sangria oli silloin täällä aivan järjettömän halpaa - emme tosin joutuneet pettymään hintaan tälläkään kertaa.
Aapelin "lava"
Tämän keikan piti itseasiassa olla alunperin jo huomattavasti aiemmin, joskus maaliskuussa muistaakseni, mutta se jouduttiin logistisista syistä siirtämään. Mystinen ilmapiiri sen kuin kasvaa, kun viemme muutama viikko takaperin julisteita paikan päälle. Tiskin toisella puolella oleva naishenkilö ilmoittaa iloisesti, että "On se kiva kun tulee bändikin paikalle, täällähän on yksityistilaisuus klo 19-22. Jonkun tyypin 18-vuotissynttärit nimittäin!" Monto ja Susitaival miettivät samalta seisomalta, että pitäisikö perua koko veto, mutta päättävät kuitenkin ottaa härkää sarvista ja pitää suunsa kiinni. Voipahan olla astetta jännempää... sitäpaitsi mukana soittava Mir vetää sen verran nuorisoon uppoavaa settiä, että tiedä vaikka saisivat faneja.
Eihän ne saaneet.
Faneista en tiedä, mutta Mirin Eero tietää ainakin miten saada vibaa punttiin
Ennen keikkaa perussetit. Mäkkäri - pitkästä aikaa koko porukalla - ja äänentarkastus, jonka jälkeen Liver Pool lähteekin promokuvasessioihin Kalasataman metroaseman läheisyyteen. Eli palelemaan, suomeksi sanottuna. Kuvien räpsiminen kestääkin päälle toista tuntia, jonka jälkeen meinaa jo tulla vähän kiire keikkapaikalle - jonne ei tosin pääse edes sisälle ennen mainitun yksityistilaisuuden loppumista. Istumme siis tyylikkäästi neljään pekkaan parkkipaikalla autossa, avaamassa ääntä ja juomassa kaljaa.
Sisään kun päästään, niin huomataan että paikalla ei ole absoluuttisesti ketään. Synttärit eivät näemmä olleet menestys, eikä teineistä ole paikalle jäänyt luuhaamaan yksikään. No, ei kai siinä mitään, ensimmäisenä omasta halustaan musisoiva Liver Pool päättää hieman venyttää aloitusaikaa katsojien toivossa. Taktiikka toimii, ja showtimen lähestyessä paikalle onkin jo valunut Kontulan kerma - prätkäukkoja ja liuta keski-ikäisiä pubiruusuja seurueineen. Tunnelma on katossa!
Muutama tunti Kontulassa on tehnyt tehtävänsä
Ja ei meinää kattokaan enää pidätellä, kun poppihipit iskevät ääntä koneeseen. Ensimmäisen pöydän kovin fani yrjöää saman tien pöydälle, ja muuallakin baarissa alkaa hirveä elämä. Lyhyehkön, mutta intensiivisen setin aikana näemme lähiöelämän koko kirjon, varsin suurilla määrillä alkoholia terästettynä. Mainitut pubiruusut villiintyvät aivan täysin, hyvä etteivät pöydillä tanssi, ja muukin yleisö on aika lailla messissä. Soitto kulkee, ja vaikka rumpuja pitää lätkiä aivan käsittämättömän hiljaa ja laulajan selkä on aivan paskana, homma toimii loistavasti. Viimeisenä olemme päättäneet kokeilla täysin uutta biisiä, joka ainoana menee vähän sinne päin, eikä muutenkaan monimutkaisuudessaan oikein villitse alkuasukkaita. Ai niin, ja Lauri ei ole vissiin soittanut sitä vielä kertaakaan elämässään kokonaan oikein, edes treeneissä. Välispiikit menevät vahvasti huumoriosastolle, mutta näissä paikoissa niiden pitääkin, eihän tällaisesta yleisöstä kukaan tätä meidän touhua ota vakavasti.
Hikisen setin jälkeen yhtyeen soittotaiteilijat ovat yllättävän tyytyväisiä. Täydellisistä katastrofin aineksista saatiin leivottua aika hyvä kakku, ja sen jälkeen maistuu häppä. Tässä vaiheessa Liver Poolin historiaa näiden Helsingin keikkojen jatkokuviot alkavat olla harvinaisen selvät - kitaristi ja basisti lähtevät himaansa, ja laulaja sekä rumpali vetävät naulan päähän. Katsellaan Mirin setti, roudaillaan vähän kamoja, juodaan parit sangriakannut ja lähdetään keskustaan baariin. Eipä siinä kummempia kertomisia, taisi mennä taas aika myöhään.
Aapelin "lava"
Tämän keikan piti itseasiassa olla alunperin jo huomattavasti aiemmin, joskus maaliskuussa muistaakseni, mutta se jouduttiin logistisista syistä siirtämään. Mystinen ilmapiiri sen kuin kasvaa, kun viemme muutama viikko takaperin julisteita paikan päälle. Tiskin toisella puolella oleva naishenkilö ilmoittaa iloisesti, että "On se kiva kun tulee bändikin paikalle, täällähän on yksityistilaisuus klo 19-22. Jonkun tyypin 18-vuotissynttärit nimittäin!" Monto ja Susitaival miettivät samalta seisomalta, että pitäisikö perua koko veto, mutta päättävät kuitenkin ottaa härkää sarvista ja pitää suunsa kiinni. Voipahan olla astetta jännempää... sitäpaitsi mukana soittava Mir vetää sen verran nuorisoon uppoavaa settiä, että tiedä vaikka saisivat faneja.
Eihän ne saaneet.
Faneista en tiedä, mutta Mirin Eero tietää ainakin miten saada vibaa punttiin
Ennen keikkaa perussetit. Mäkkäri - pitkästä aikaa koko porukalla - ja äänentarkastus, jonka jälkeen Liver Pool lähteekin promokuvasessioihin Kalasataman metroaseman läheisyyteen. Eli palelemaan, suomeksi sanottuna. Kuvien räpsiminen kestääkin päälle toista tuntia, jonka jälkeen meinaa jo tulla vähän kiire keikkapaikalle - jonne ei tosin pääse edes sisälle ennen mainitun yksityistilaisuuden loppumista. Istumme siis tyylikkäästi neljään pekkaan parkkipaikalla autossa, avaamassa ääntä ja juomassa kaljaa.
Sisään kun päästään, niin huomataan että paikalla ei ole absoluuttisesti ketään. Synttärit eivät näemmä olleet menestys, eikä teineistä ole paikalle jäänyt luuhaamaan yksikään. No, ei kai siinä mitään, ensimmäisenä omasta halustaan musisoiva Liver Pool päättää hieman venyttää aloitusaikaa katsojien toivossa. Taktiikka toimii, ja showtimen lähestyessä paikalle onkin jo valunut Kontulan kerma - prätkäukkoja ja liuta keski-ikäisiä pubiruusuja seurueineen. Tunnelma on katossa!
Muutama tunti Kontulassa on tehnyt tehtävänsä
Ja ei meinää kattokaan enää pidätellä, kun poppihipit iskevät ääntä koneeseen. Ensimmäisen pöydän kovin fani yrjöää saman tien pöydälle, ja muuallakin baarissa alkaa hirveä elämä. Lyhyehkön, mutta intensiivisen setin aikana näemme lähiöelämän koko kirjon, varsin suurilla määrillä alkoholia terästettynä. Mainitut pubiruusut villiintyvät aivan täysin, hyvä etteivät pöydillä tanssi, ja muukin yleisö on aika lailla messissä. Soitto kulkee, ja vaikka rumpuja pitää lätkiä aivan käsittämättömän hiljaa ja laulajan selkä on aivan paskana, homma toimii loistavasti. Viimeisenä olemme päättäneet kokeilla täysin uutta biisiä, joka ainoana menee vähän sinne päin, eikä muutenkaan monimutkaisuudessaan oikein villitse alkuasukkaita. Ai niin, ja Lauri ei ole vissiin soittanut sitä vielä kertaakaan elämässään kokonaan oikein, edes treeneissä. Välispiikit menevät vahvasti huumoriosastolle, mutta näissä paikoissa niiden pitääkin, eihän tällaisesta yleisöstä kukaan tätä meidän touhua ota vakavasti.
Hikisen setin jälkeen yhtyeen soittotaiteilijat ovat yllättävän tyytyväisiä. Täydellisistä katastrofin aineksista saatiin leivottua aika hyvä kakku, ja sen jälkeen maistuu häppä. Tässä vaiheessa Liver Poolin historiaa näiden Helsingin keikkojen jatkokuviot alkavat olla harvinaisen selvät - kitaristi ja basisti lähtevät himaansa, ja laulaja sekä rumpali vetävät naulan päähän. Katsellaan Mirin setti, roudaillaan vähän kamoja, juodaan parit sangriakannut ja lähdetään keskustaan baariin. Eipä siinä kummempia kertomisia, taisi mennä taas aika myöhään.
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Ulos Kellareista, Joensuu, 2.5.2009
Liver Poolin lyhyehkö kevätpyrähdys jatkuu. Mikään ei ole sen hienompaa, kuin pistokeikka erinäisten satojen kilometrien päässä, vappupäivän jälkeisenä päivänä. Kuumana kevätpäivänä. Mistähän sekin täysin höyrypäinen into tällaiseen touhuun sikiää, kysyn vaan? Kuten eräs tuttu miksaaja asian mainitsi: "Sama homma kuin sanoisi jollekin satunnaiselle jampalle tuolla steissillä, että 'Hei jätkä, Rovaniemellä on teipattu viidenkympin seteli yhden baarin oveen, jos hyppäät rattiin niin lähetään hakemaan!'"
Mainittakoon tässä vaiheessa, että viisikymmentä euroa on tässä vaiheessa näissä bisneksissä Liver Poolin ulottumattomissa oleva summa. Jos kaksi kaljaa saadaan, niin ollaan näemmä tyytyväisiä...
No, ei siinä mitään. Homma alkaa lupaavasti jo vappupäivänä, kun Monto ilmoittaa olevansa mahataudissa. Tästä syntyy erittäin humalainen tapahtumaketju, jossa Johannes yrittää täydessä paniikissa soitella ihmisiä läpi, että kuka lähtee kuskiksi. Kukaan ei ole lähdössä, ja mies on täydellisen hermoromahduksen partaalla, joka tietysti johtaa raivokkaaseen alkoholin tuhoamiseen. Kunnes selviää, että laulumaisterin vatsan sekoilu johtuu näemmä ruokamyrkytyksestä, joka menee onneksi ohi. Sekoilun ainekset on vaivattu taikinaan siis vakaasti jo edellisenä päivänä.
Lauri valmistautuu krapulaiseen automatkaan asianmukaisesti
Monto ja Susitaival hyppäävät autoon Helsingissä kamoineen, ja matka kohti Keravan alkoa voi alkaa, josta aiomme napata kyytiin toiset 50% Liver Pool -yhtyeen jäsenistä. Tästä toisesta puolikkaasta tuntuu olevan kaameassa krapulassa silmämääräisesti katsottuna noin 100% ihmisistä. On se kumma vapun jälkeen, minkälaista elämää nämä ihmiset oikein viettävät. Kansakunnan toivoja vielä!
Keravan alkossa innostutaan vähän liiankin kanssa, ja joudumme pakenemaan nopeasti paikalta, jottei homma lähde aivan täysin lapasesta. Matka sujuu leppoisasti paskaa radiomusiikkia kuunnellen, ja jostain ABC:ltä matkan varrelta ostetun "tyylikkään" matkamuiston parissa - Monto ja basisti ostivat yhtyeen soolokitaristille nimittäin pullonavajaan, joka äkkiseltään muistuttaa aika taidokkaasti isohkosta puukalikasta muotoiltua miehen sukuelintä. Ilmeisen tarkoituksella myöskin. Tästä jötikästä irtoaakin sitten riemua vuosiksi eteenpäin. Perille tullessa aikaa on sen verran, että 3/4 yhtyeestä kerkiää kirjautua hotelliin - bassomaisteri on menossa Snow White's Poison Bite -yhtyeen jäsenistön luo yöksi. Hotellissa on jännittävä papukaija, joka pitää helvetillistä meteliä. Huoneessa on myös sauna, johon mahtuu kerrallaan yhdestä ihmisestä 3/4. Ja suihku on letku, josta tulee vettä, ilman minkäänlaista suutinta. Meininki alkaa olla katossa.
Hotellin sauna. Ja jotain muuta...
Keikan puitteet ovat sikäli mielenkiintoiset, että toista kertaa järjestettävä Ulos Kellareista -tapahtuma on Joensuun Areenalla! Ei sitä näköjään pitkäänkään tarvitse rokkia veivata, että pääsee areenakeikkoja heittämään. Ihmetys on soittajapojilla melkoinen, kunnes käy ilmi, että tapahtuman kaksi lavaa on itseasiassa sijoitettu Areenan sisääntuloaulaan. No, areena mikä areena, eihän tästä tartte kellekään kertoa. Vai mitä?
Monto kukkoilee Joensuussa, kuvan otti Tero/Toopeh
No, kamat sisään, nopeat safkat naamariin bäkkärillä ja äänentarkastelun jälkeen veivaamaan. Puitteet ovat hyvät, soundi pelaa ja lavalla on tilaa. Meidän tasollamme hyvät valot ja savukone luovat mukavasti tunnelmaa. Tunnelmaa ei taas luo se, että soittoaika on 17:30 ja ulkona on sellainen ilma, että kukaan järkevä ihminen ei ole jossain tunkkaisella areenalla katselemassa Helsingistä asti raahautunutta Suomen musiikkitaivaan tähdenlentoa. Soitto kulkee sinne tänne, kaikki kuulostaa koko ajan kauhean epävireiseltä. Syy tähän paljastuu loppupuolella settiä Be Minen kohdalla, kun huomataan, että Monton kitara on aivan helvetinmoisessa epävireessä. Pokka ei meinaa pitää, loppuun asti vedetään hymy perseessä. Ja äkkiä pois.
Liver Pool Joensuussa, kuvan otti Tero/Toopeh
Nopea tilannekatsaus keikan jälkeen päättyy lähes yksimieliseen päätökseen, että tämä oli yksi yhtyeen historian huonoimmista keikoista. Vaikka lava oli hyvä, fiilis oli täysin kateissa, johtuen hallin autiuudesta. Jos tänne tullaan vielä, soittoajan on oltava myöhempänä - 3/4 yhtyeestä kävi nimittäin tarkastamassa mainitun Snow Whiten myöhemmin illalla, ja paikalla oli kuin olikin ihmisiä jopa tungokseksi asti. No, tehty mikä tehty, kertyyhän sitä kokemusta näinkin. Late lähtee Lumikkien jäsenistön seuraan nauttimaan alkoholituotteita, ja muu bändi lähtee hotellille saunomaan ja nauttimaan alkoholituotteita. Ja myöskin jostain matkan varrelta taiottua erinomaista pizzaa.
Alkoholituotteiden nauttimisessa ei sitten oikein onnistukaan kukaan muu kuin herra Pesonen, joka onnistuu puoli kahteen mennessä yöllä kiskomaan pullon punaviiniä, mäyräkoiran, kymmenen valkovenäläistä ja neljä long island ice teetä. Mies on sekaisin kuin seinäkello, täysin ruumiista irtautunut, ja lentääkin baarista ulos hyvissä ajoin. Eikä tajua seisovansa baarin ulkopuolella yli tuntia odottamassa kitaristia saapuvaksi ulos baarista. Johannes ja Monto ovat väsähtäneet nimittäin jo aiemmin, vapun vietto on vaatinut uhrinsa. Miehet jaksavat käydä sentään päätösklubilla Teatterilla katsastamassa hilpeyttä herättäviä, mutta melko mystisiä paikallisia akteja, ja juttelemassa hiukan tapahtuman järjestäjän kanssa. Mukava heppu kaikin puolin, muuten.
Monto bailaa ankarasti Joensuun kiihkeässä yössä
Aamulla hotellilla yöpyvät 3/4-yhtyettä repäisevät vielä aamusaunojen lisäksi ylimääräiset naurut, kun pojat soittavat bassomaisterille ja ilmoittavat olevansa liian kännissä - herra Pesosen täytyisi nyt ajaa takaisin Helsinkiin. Basisti on aivan paniikissa, ja ilmoittaa hyppäävänsä rattiin hetimiten. Tilanne onneksi rauhoittuu, koska puolen päivän aikaan herra Pesosella on veressä varmasti edellispäivän 35 nautitun alkoholiannoksen jälkeen vielä muutamakin autolla ajoa mahdollisesti häiritsevä alkoholimolekyyli. John Bonham muuten kuoli juotuaan 40 annosta viinaa, aika lähelle päästiin tällä kertaa.
Basistin krapula on niin kova, että siihen ei riitä enää ainoastaan vastakkaisen sukupuolen alapää
Kotimatkalla pysähdymme Mikkelissä nauttimassa ylihintaista kiinalaista ruokaa. Ravintolan ruokalistalta voi muuten tilata annoksen, jossa on "kanaa ja kiinalaisia seiniä".
Kaiken kaikkiaan ihan hauska reissu, joskin keikka oli perseestä, ja biletysfiilis pääosin hukassa. Eli oikeastaan ihan paska reissu. Saunaa lukuunottamatta. Mutta kiitoksia kuitenkin Ulos Kellareista -porukalle!
Joensuun settilista
Mainittakoon tässä vaiheessa, että viisikymmentä euroa on tässä vaiheessa näissä bisneksissä Liver Poolin ulottumattomissa oleva summa. Jos kaksi kaljaa saadaan, niin ollaan näemmä tyytyväisiä...
No, ei siinä mitään. Homma alkaa lupaavasti jo vappupäivänä, kun Monto ilmoittaa olevansa mahataudissa. Tästä syntyy erittäin humalainen tapahtumaketju, jossa Johannes yrittää täydessä paniikissa soitella ihmisiä läpi, että kuka lähtee kuskiksi. Kukaan ei ole lähdössä, ja mies on täydellisen hermoromahduksen partaalla, joka tietysti johtaa raivokkaaseen alkoholin tuhoamiseen. Kunnes selviää, että laulumaisterin vatsan sekoilu johtuu näemmä ruokamyrkytyksestä, joka menee onneksi ohi. Sekoilun ainekset on vaivattu taikinaan siis vakaasti jo edellisenä päivänä.
Lauri valmistautuu krapulaiseen automatkaan asianmukaisesti
Monto ja Susitaival hyppäävät autoon Helsingissä kamoineen, ja matka kohti Keravan alkoa voi alkaa, josta aiomme napata kyytiin toiset 50% Liver Pool -yhtyeen jäsenistä. Tästä toisesta puolikkaasta tuntuu olevan kaameassa krapulassa silmämääräisesti katsottuna noin 100% ihmisistä. On se kumma vapun jälkeen, minkälaista elämää nämä ihmiset oikein viettävät. Kansakunnan toivoja vielä!
Keravan alkossa innostutaan vähän liiankin kanssa, ja joudumme pakenemaan nopeasti paikalta, jottei homma lähde aivan täysin lapasesta. Matka sujuu leppoisasti paskaa radiomusiikkia kuunnellen, ja jostain ABC:ltä matkan varrelta ostetun "tyylikkään" matkamuiston parissa - Monto ja basisti ostivat yhtyeen soolokitaristille nimittäin pullonavajaan, joka äkkiseltään muistuttaa aika taidokkaasti isohkosta puukalikasta muotoiltua miehen sukuelintä. Ilmeisen tarkoituksella myöskin. Tästä jötikästä irtoaakin sitten riemua vuosiksi eteenpäin. Perille tullessa aikaa on sen verran, että 3/4 yhtyeestä kerkiää kirjautua hotelliin - bassomaisteri on menossa Snow White's Poison Bite -yhtyeen jäsenistön luo yöksi. Hotellissa on jännittävä papukaija, joka pitää helvetillistä meteliä. Huoneessa on myös sauna, johon mahtuu kerrallaan yhdestä ihmisestä 3/4. Ja suihku on letku, josta tulee vettä, ilman minkäänlaista suutinta. Meininki alkaa olla katossa.
Hotellin sauna. Ja jotain muuta...
Keikan puitteet ovat sikäli mielenkiintoiset, että toista kertaa järjestettävä Ulos Kellareista -tapahtuma on Joensuun Areenalla! Ei sitä näköjään pitkäänkään tarvitse rokkia veivata, että pääsee areenakeikkoja heittämään. Ihmetys on soittajapojilla melkoinen, kunnes käy ilmi, että tapahtuman kaksi lavaa on itseasiassa sijoitettu Areenan sisääntuloaulaan. No, areena mikä areena, eihän tästä tartte kellekään kertoa. Vai mitä?
Monto kukkoilee Joensuussa, kuvan otti Tero/Toopeh
No, kamat sisään, nopeat safkat naamariin bäkkärillä ja äänentarkastelun jälkeen veivaamaan. Puitteet ovat hyvät, soundi pelaa ja lavalla on tilaa. Meidän tasollamme hyvät valot ja savukone luovat mukavasti tunnelmaa. Tunnelmaa ei taas luo se, että soittoaika on 17:30 ja ulkona on sellainen ilma, että kukaan järkevä ihminen ei ole jossain tunkkaisella areenalla katselemassa Helsingistä asti raahautunutta Suomen musiikkitaivaan tähdenlentoa. Soitto kulkee sinne tänne, kaikki kuulostaa koko ajan kauhean epävireiseltä. Syy tähän paljastuu loppupuolella settiä Be Minen kohdalla, kun huomataan, että Monton kitara on aivan helvetinmoisessa epävireessä. Pokka ei meinaa pitää, loppuun asti vedetään hymy perseessä. Ja äkkiä pois.
Liver Pool Joensuussa, kuvan otti Tero/Toopeh
Nopea tilannekatsaus keikan jälkeen päättyy lähes yksimieliseen päätökseen, että tämä oli yksi yhtyeen historian huonoimmista keikoista. Vaikka lava oli hyvä, fiilis oli täysin kateissa, johtuen hallin autiuudesta. Jos tänne tullaan vielä, soittoajan on oltava myöhempänä - 3/4 yhtyeestä kävi nimittäin tarkastamassa mainitun Snow Whiten myöhemmin illalla, ja paikalla oli kuin olikin ihmisiä jopa tungokseksi asti. No, tehty mikä tehty, kertyyhän sitä kokemusta näinkin. Late lähtee Lumikkien jäsenistön seuraan nauttimaan alkoholituotteita, ja muu bändi lähtee hotellille saunomaan ja nauttimaan alkoholituotteita. Ja myöskin jostain matkan varrelta taiottua erinomaista pizzaa.
Alkoholituotteiden nauttimisessa ei sitten oikein onnistukaan kukaan muu kuin herra Pesonen, joka onnistuu puoli kahteen mennessä yöllä kiskomaan pullon punaviiniä, mäyräkoiran, kymmenen valkovenäläistä ja neljä long island ice teetä. Mies on sekaisin kuin seinäkello, täysin ruumiista irtautunut, ja lentääkin baarista ulos hyvissä ajoin. Eikä tajua seisovansa baarin ulkopuolella yli tuntia odottamassa kitaristia saapuvaksi ulos baarista. Johannes ja Monto ovat väsähtäneet nimittäin jo aiemmin, vapun vietto on vaatinut uhrinsa. Miehet jaksavat käydä sentään päätösklubilla Teatterilla katsastamassa hilpeyttä herättäviä, mutta melko mystisiä paikallisia akteja, ja juttelemassa hiukan tapahtuman järjestäjän kanssa. Mukava heppu kaikin puolin, muuten.
Monto bailaa ankarasti Joensuun kiihkeässä yössä
Aamulla hotellilla yöpyvät 3/4-yhtyettä repäisevät vielä aamusaunojen lisäksi ylimääräiset naurut, kun pojat soittavat bassomaisterille ja ilmoittavat olevansa liian kännissä - herra Pesosen täytyisi nyt ajaa takaisin Helsinkiin. Basisti on aivan paniikissa, ja ilmoittaa hyppäävänsä rattiin hetimiten. Tilanne onneksi rauhoittuu, koska puolen päivän aikaan herra Pesosella on veressä varmasti edellispäivän 35 nautitun alkoholiannoksen jälkeen vielä muutamakin autolla ajoa mahdollisesti häiritsevä alkoholimolekyyli. John Bonham muuten kuoli juotuaan 40 annosta viinaa, aika lähelle päästiin tällä kertaa.
Basistin krapula on niin kova, että siihen ei riitä enää ainoastaan vastakkaisen sukupuolen alapää
Kotimatkalla pysähdymme Mikkelissä nauttimassa ylihintaista kiinalaista ruokaa. Ravintolan ruokalistalta voi muuten tilata annoksen, jossa on "kanaa ja kiinalaisia seiniä".
Kaiken kaikkiaan ihan hauska reissu, joskin keikka oli perseestä, ja biletysfiilis pääosin hukassa. Eli oikeastaan ihan paska reissu. Saunaa lukuunottamatta. Mutta kiitoksia kuitenkin Ulos Kellareista -porukalle!
Joensuun settilista
tiistai 5. toukokuuta 2009
On The Rocks, Helsinki, 28.4.2009
Jahas, tähän on nyt sitten tultu, että soitamme myös tänä keväänä On The Rocksin lauteilla. Mahtavuutta! Varsinkin kun kyseinen keikka on ensimmäinen Liver Poolin lyhyessä kevätpyrähdyksessä, johon kuuluvat myös Joensuu sekä toinen keikka pääkaupunkiseudulla.
Helsingissä kun ollaan, niin keikan esi- ja jälkivaiheista nyt ei niin kauheasti ole kertomista, mitä nyt tiistai-iltana noin klo 24:00 tienoille venytetty soittoaika hiukan polttelee jäsenistön päreitä ja savukkeita. Keikan järjestämisessä oli kaikenlaista säätöä, pitkin kevättä yritettiin pyytää kaikenlaisia muita orkestereita soittoapuun. Kaikki kolme pyytämäämme yhtyettä joutuivat perumaan esiintymisensä erilaisiin syihin vedoten, joten jouduimme tyytymään Rocksin valitsemiin akteihin - josta saimme tosin kuulla vasta muutama päivä ennen keikkaa... Eipähän siinä mitään, ei ainakaan tarvinnut roudata omia rumpuja paikalle, mikä on aina plussaa.
Laulumaisteri tarkastelee ääntä
Äänen tarkastelu sujuu hyvin, molemmat kitaristit saavat kerrankin tuutata volumea sydämensä kyllyydestä. Rumpalilla on hiukan hankaluuksia mahduttaa ylisuureksi kasvanut peltikioskinsa vähän turhan kapealle lavalle, mutta siitäkin selvitään lopulta. Laulumonitorointi on kerrankin aivan täysin kohdallaan, molempien vokalistien kohdalla vieläpä. Se on hyvä se, koska yhtyeen suloääniset laulupojat ovat jo aiemmin yksissä tuumin päättäneet, että yhtään keikkaa ei enää vedetä, missä monitorointi kusee. Se itsensä kuuleminen tuntuu olevan tässä yhtyeessä niin kriittinen piste maailman paskimman shown ja yleisömenestyksen välillä, että sama on jättää lauleskelematta sitten kokonaan, jos ei mitään kuulekaan.
Siispä äänet haltuun, viereisen pikaruokalan hampurilaiset naamaan (jotka maistui muuten aivan paskalta) ja takahuoneeseen litkimään kaljaa. Ainoan poikkeuksen tähän rutiiniin tekee mr. Kita-Ranta, joka häviää vaivihkaa soundtsekin jälkeen työhuoneelleen tekemään duunia! Liver Pool taitaa olla matkalla kohti rock'n'rollin mustaa aukkoa...
Bassomaisteri nostattaa moraalia ennen keikkaa. Vai onko se sittenkin ennen vetoa?
Yhtye on täynnä alkukantaista energiaa!
Lämmittelyaktit Mona (jonka basisti oli muuten tulossa juuri Libertestä soittamasta keikkaa, ja menossa heti takaisin Rocksin rypistyksen jälkeen soittamaan kolmatta keikkaa) sekä Sammywise hoitavat keikkansa pois alta, ja todellinen rock'n'roll voi alkaa! Lavasoundi on aivan mahtava, ja homma tuntuu kulkevan muutenkin. Rumpumaisteri Susitaival soittaa varmaan tähän mennessä teknisesti parhaan keikkansa, eikä muissakaan ole kyllä valittamista. Ainoa mikä hiukan tökkii on settiin pitkän tauon jälkeen otettu Mechanical, ja tämäkin johtuu vain treenin puutteesta.
Yleisö on liekeissä, joku hullu äityy vielä lavan eteen tanssahtelemaankin melkein koko setin ajaksi. Tiukan väännön ja tajunnanräjäyttävän Mermaidin jälkeen myöhäisestä kellonajasta ja seuraavasta työpäivästä johtuen jätämme encoret väliin, ja poistumme takahuoneeseen huilaamaan. Muut jäsenet suuntaavat hyvin ansaitulle levolle, mutta mr. Susi-Taival jää todellisuutta uhmaten viihdyttämään ihailijalaumaansa baarin puolelle, ja tyhjentää samalla loput takahuonekaljat. Ilmaisesta viinastahan ei kieltäydytä, oli päivätöitä tai ei! Palkkioksi tästä ammattimaisesta toiminnasta hän saa tosin flunssan, mutta mitä pienistä. Tänne on tultava uudestaan!
Settilista
Helsingissä kun ollaan, niin keikan esi- ja jälkivaiheista nyt ei niin kauheasti ole kertomista, mitä nyt tiistai-iltana noin klo 24:00 tienoille venytetty soittoaika hiukan polttelee jäsenistön päreitä ja savukkeita. Keikan järjestämisessä oli kaikenlaista säätöä, pitkin kevättä yritettiin pyytää kaikenlaisia muita orkestereita soittoapuun. Kaikki kolme pyytämäämme yhtyettä joutuivat perumaan esiintymisensä erilaisiin syihin vedoten, joten jouduimme tyytymään Rocksin valitsemiin akteihin - josta saimme tosin kuulla vasta muutama päivä ennen keikkaa... Eipähän siinä mitään, ei ainakaan tarvinnut roudata omia rumpuja paikalle, mikä on aina plussaa.
Laulumaisteri tarkastelee ääntä
Äänen tarkastelu sujuu hyvin, molemmat kitaristit saavat kerrankin tuutata volumea sydämensä kyllyydestä. Rumpalilla on hiukan hankaluuksia mahduttaa ylisuureksi kasvanut peltikioskinsa vähän turhan kapealle lavalle, mutta siitäkin selvitään lopulta. Laulumonitorointi on kerrankin aivan täysin kohdallaan, molempien vokalistien kohdalla vieläpä. Se on hyvä se, koska yhtyeen suloääniset laulupojat ovat jo aiemmin yksissä tuumin päättäneet, että yhtään keikkaa ei enää vedetä, missä monitorointi kusee. Se itsensä kuuleminen tuntuu olevan tässä yhtyeessä niin kriittinen piste maailman paskimman shown ja yleisömenestyksen välillä, että sama on jättää lauleskelematta sitten kokonaan, jos ei mitään kuulekaan.
Siispä äänet haltuun, viereisen pikaruokalan hampurilaiset naamaan (jotka maistui muuten aivan paskalta) ja takahuoneeseen litkimään kaljaa. Ainoan poikkeuksen tähän rutiiniin tekee mr. Kita-Ranta, joka häviää vaivihkaa soundtsekin jälkeen työhuoneelleen tekemään duunia! Liver Pool taitaa olla matkalla kohti rock'n'rollin mustaa aukkoa...
Bassomaisteri nostattaa moraalia ennen keikkaa. Vai onko se sittenkin ennen vetoa?
Yhtye on täynnä alkukantaista energiaa!
Lämmittelyaktit Mona (jonka basisti oli muuten tulossa juuri Libertestä soittamasta keikkaa, ja menossa heti takaisin Rocksin rypistyksen jälkeen soittamaan kolmatta keikkaa) sekä Sammywise hoitavat keikkansa pois alta, ja todellinen rock'n'roll voi alkaa! Lavasoundi on aivan mahtava, ja homma tuntuu kulkevan muutenkin. Rumpumaisteri Susitaival soittaa varmaan tähän mennessä teknisesti parhaan keikkansa, eikä muissakaan ole kyllä valittamista. Ainoa mikä hiukan tökkii on settiin pitkän tauon jälkeen otettu Mechanical, ja tämäkin johtuu vain treenin puutteesta.
Yleisö on liekeissä, joku hullu äityy vielä lavan eteen tanssahtelemaankin melkein koko setin ajaksi. Tiukan väännön ja tajunnanräjäyttävän Mermaidin jälkeen myöhäisestä kellonajasta ja seuraavasta työpäivästä johtuen jätämme encoret väliin, ja poistumme takahuoneeseen huilaamaan. Muut jäsenet suuntaavat hyvin ansaitulle levolle, mutta mr. Susi-Taival jää todellisuutta uhmaten viihdyttämään ihailijalaumaansa baarin puolelle, ja tyhjentää samalla loput takahuonekaljat. Ilmaisesta viinastahan ei kieltäydytä, oli päivätöitä tai ei! Palkkioksi tästä ammattimaisesta toiminnasta hän saa tosin flunssan, mutta mitä pienistä. Tänne on tultava uudestaan!
Settilista
S-Osis, Turku, 14.3.2009
Liver Pool Suomen Turussa sillä samalla vanhalla kokoonpanolla, aivan ihka-ensimmäistä kertaa! Kyseenalaista toki on, tarvitsisiko tätä neitsyyttä viedäkään, mutta pakko se on kai kokeilla. Bandi meinaa tehdä matkaa laulutaiteilijan autolla, tosin mr. Pesonen on lupautunut ajamaan ees taas. Hyvä näin, seuraavalla maakuntareissulla mies ei nimittäin ollut lähelläkään ajokuntoa kumpaankaan suuntaan, mutta siitä sitten myöhemmin. Löytyy tästäkin autollisesta muutama melko krapulaisen oloinen jamppa, nimittäin herrat Susitaival ja Ranta ovat hiukan maistelleet virvoitusjuomia edellisenä iltana. "Hiukan" luetaan suomeksi muuten "Ihan vitun paljon".
Yhtyeen täytyy auttaa turkulaisia mäessä, ja tuoda paikalle kaikenlaista kitararoipetta, kun paikallisten omat kamat on paskana. Herää kysymys, että miten he keikan meinasivat soittaa alun alkaenkaan, jos myö oltais vaikka peruttu... No, samapa se, kyllähän sitä autoon melkein 4 miestä ja kitarakamat mahtuukin. Ja pari kaljaa. Ja U2:n No Line On The Horizon, joka on muuten vitin hyvä.
Tutkailtuamme uusia ja ihmeellisiä moottoritietunneleita, sekä matkan varrelta löytyvää täysin autioitunutta huoltoasemaa, päädymme vihdoin opiskelijaghettoon, jossa S-Osis sijaitsee. Meininki vaikuttaa ihan leppoisalta, takahuoneessakin saa juoda omia viinoja - joita lähdemme oitis hamstraamaan viereisestä kaupasta. Sitten meneekin pari tuntia täysin epäolennaiseen kuppaamiseen, kun odotellaan paikalle saapuvaksi rumpuja, miksaajaa ja ties mitä. Miksaaja osoittautuu sentään mukavaksi ukoksi, mutta hermoja alkaa hiukan riipimään siinä vaiheessa, kun parin tunnin odottelun jälkeen odottelemme melkein toiset pari lisää, kun muut bändit vääntävät äänitarkastuksiaan. Kai tästä käy eniten syyttäminen illan pääesintyjää Agent Kooperia, mutta niillä olikin sitten aika helevatan hyvät soundit.
Eikun soundtsekki alta pois ja maailman isoimpien kebabien kautta takahuoneeseen dokaamaan. Piti muuten syödä kevyesti, ei sitten onnistunut tälläkään kertaa. Liver Pool on illan ohjelmassa neljän bändin joukossa toisena. Ensimmäisenä lavalla meuhkaa grungepohjainen Jaos, jonka laulaja on ennen keikkaa vetänyt melkoisen laitamyötäisen minttupullosta, ja selostaa bäkkärillä sekavia juttuja lampaiden nussimisesta. Nyt tiedämme senkin, että lammasta on helpompi tuupata jos laittaa sille ensin kumisaappaat jalkaan. Se ei näet pääse näin karkuun niinkään helposti.
Sitten tuleekin Helsingin tähtivieraiden vuoro. Lava on postimerkin kokoinen, varsinkin kun siellä on varmaan kolmen bändin kamat, mutta lavasoundi on hyvä, kiitos erittäin ammattitaitoisen miksaajan. Soitto kulkee ihan mukavasti, mitä nyt muutamat jäsenet alkavat olla pienessä tuiskeessa, mutta tällä kertaa se ei tunnu kuin lisäävän groovea. Monto onnistuu aloittamaan Be Minen aivan väärästä sävellajista, mutta muita mokia ei pahemmin löydy, mitä nyt tempot heittelevät perinteiseen tyyliin hiukan sinne tänne. Kiitos yli-innokkaan baarin edustajan lavalla on aivan järjetön määrä savua koko ajan, ja on täysin mahdotonta sanoa, mitä yleisön puolella tapahtuu. Aplodeja kuitenkin kuuluu aina biisien välillä, joten kai ne siellä jotain diggailee. Tai sitten ne on niin kännissä, että luulevat kuuntelevansa Sunrise Avenueta.
Keikan jälkeen vedämme keskikokoiset pleksit, sillä aikaa kun Sami Anttila Supermarket vetää settinsä läpi, joudumme näet lainaamaan yhtyeelle niitä mainittuja kitarakamoja. Mainittakoon nyt, että oli niillä vissiin omatkin sitten loppujen lopuksi, mutta samapa se siinä vaiheessa kun paskat on jo housussa. Eikun tavarat autoon ja nokka kohti Helsinkiä, emme viitsineet tällä kertaa maksaa hotellista. Sääli sinänsä, koska Agent Kooper kuulosti soundtsekin perusteella aika pirun hyvältä, mutta edes joka kerta ei voi voittaa. Matkalla juomme kaljaa, kuuntelemme Plutonium 74 -yhtyettä ja ostamme ABC:ltä tarjouslevyjä. Ainoaksi miinukseksi jää, että emme oikein kerkiä enää baariin perille päästyämme, mutta samapa se tällä kertaa. S-Osis oli ihan miellyttävä kokemus, ehkäpä tulemme myös uudestaan!
SETTILISTA
Jaa, juuri nyt ei voi muistaa. Katotaan myöhemmin.
Yhtyeen täytyy auttaa turkulaisia mäessä, ja tuoda paikalle kaikenlaista kitararoipetta, kun paikallisten omat kamat on paskana. Herää kysymys, että miten he keikan meinasivat soittaa alun alkaenkaan, jos myö oltais vaikka peruttu... No, samapa se, kyllähän sitä autoon melkein 4 miestä ja kitarakamat mahtuukin. Ja pari kaljaa. Ja U2:n No Line On The Horizon, joka on muuten vitin hyvä.
Tutkailtuamme uusia ja ihmeellisiä moottoritietunneleita, sekä matkan varrelta löytyvää täysin autioitunutta huoltoasemaa, päädymme vihdoin opiskelijaghettoon, jossa S-Osis sijaitsee. Meininki vaikuttaa ihan leppoisalta, takahuoneessakin saa juoda omia viinoja - joita lähdemme oitis hamstraamaan viereisestä kaupasta. Sitten meneekin pari tuntia täysin epäolennaiseen kuppaamiseen, kun odotellaan paikalle saapuvaksi rumpuja, miksaajaa ja ties mitä. Miksaaja osoittautuu sentään mukavaksi ukoksi, mutta hermoja alkaa hiukan riipimään siinä vaiheessa, kun parin tunnin odottelun jälkeen odottelemme melkein toiset pari lisää, kun muut bändit vääntävät äänitarkastuksiaan. Kai tästä käy eniten syyttäminen illan pääesintyjää Agent Kooperia, mutta niillä olikin sitten aika helevatan hyvät soundit.
Eikun soundtsekki alta pois ja maailman isoimpien kebabien kautta takahuoneeseen dokaamaan. Piti muuten syödä kevyesti, ei sitten onnistunut tälläkään kertaa. Liver Pool on illan ohjelmassa neljän bändin joukossa toisena. Ensimmäisenä lavalla meuhkaa grungepohjainen Jaos, jonka laulaja on ennen keikkaa vetänyt melkoisen laitamyötäisen minttupullosta, ja selostaa bäkkärillä sekavia juttuja lampaiden nussimisesta. Nyt tiedämme senkin, että lammasta on helpompi tuupata jos laittaa sille ensin kumisaappaat jalkaan. Se ei näet pääse näin karkuun niinkään helposti.
Sitten tuleekin Helsingin tähtivieraiden vuoro. Lava on postimerkin kokoinen, varsinkin kun siellä on varmaan kolmen bändin kamat, mutta lavasoundi on hyvä, kiitos erittäin ammattitaitoisen miksaajan. Soitto kulkee ihan mukavasti, mitä nyt muutamat jäsenet alkavat olla pienessä tuiskeessa, mutta tällä kertaa se ei tunnu kuin lisäävän groovea. Monto onnistuu aloittamaan Be Minen aivan väärästä sävellajista, mutta muita mokia ei pahemmin löydy, mitä nyt tempot heittelevät perinteiseen tyyliin hiukan sinne tänne. Kiitos yli-innokkaan baarin edustajan lavalla on aivan järjetön määrä savua koko ajan, ja on täysin mahdotonta sanoa, mitä yleisön puolella tapahtuu. Aplodeja kuitenkin kuuluu aina biisien välillä, joten kai ne siellä jotain diggailee. Tai sitten ne on niin kännissä, että luulevat kuuntelevansa Sunrise Avenueta.
Keikan jälkeen vedämme keskikokoiset pleksit, sillä aikaa kun Sami Anttila Supermarket vetää settinsä läpi, joudumme näet lainaamaan yhtyeelle niitä mainittuja kitarakamoja. Mainittakoon nyt, että oli niillä vissiin omatkin sitten loppujen lopuksi, mutta samapa se siinä vaiheessa kun paskat on jo housussa. Eikun tavarat autoon ja nokka kohti Helsinkiä, emme viitsineet tällä kertaa maksaa hotellista. Sääli sinänsä, koska Agent Kooper kuulosti soundtsekin perusteella aika pirun hyvältä, mutta edes joka kerta ei voi voittaa. Matkalla juomme kaljaa, kuuntelemme Plutonium 74 -yhtyettä ja ostamme ABC:ltä tarjouslevyjä. Ainoaksi miinukseksi jää, että emme oikein kerkiä enää baariin perille päästyämme, mutta samapa se tällä kertaa. S-Osis oli ihan miellyttävä kokemus, ehkäpä tulemme myös uudestaan!
SETTILISTA
Jaa, juuri nyt ei voi muistaa. Katotaan myöhemmin.
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Demoäänitykset, Helsinki, 7.3.2009
Kun kerran on studiokin taas varattu keväälle, on aika ruveta pakertamaan treenikämpällä aina ah-niin-ihanaa esituotantoa, enemmän tai vähemmän räkäisten treenisdemojen muodossa. Yleensä jollakulla palavat hermot tähän touhuun nopeammin kuin laki sallii, joten tällä kertaa päätimme helpottaa hiukan asiaa järjestämällä edellisenä iltana laulajan ja rumpalin voimin set-upin kuntoon, jotta voisimme keskittyä lauantai-aamun koittaessa soittamiseen.
Vähänpä tiesimme siinä vaiheessa, mitä lauanta tulisi pitämään sisällään...
Lyhyestä virsi kaunis. Mopo katosi järveen jo aivan ensi minuuteilla, kun nähtävästi tavanomaista janoisempi bassotaiteilija päätti korkata ensimmäisen oluen välittömästi tultuaan sisään harjoitustilaan. No, eihän siinä, kyllähän sitä pientä rentoutta täytyy hakea. Kun tunnin sisään on kädessä kolmas ruskea lasinen ystävä, niin voi olla jo melko varma, että sitä rentoutta rupeaa ehkä nauhoitettavissa harjoitteissa olemaan liikaakin. Joten eikun korkki auki muillakin soittomiehillä, ja todellisten ammattilaisten äänityssessio voi alkaa!
Yhtye sai enemmän tai vähemmän kunnialla purkkiin 4 biisiä, jonka jälkeen touhu ei ollutkaan enää lasten katsottavaa, saatika kuunneltavaa. Epämääräisen muutaman tunnin räpeltämisen jälkeen kaikki päättävät siirtyä harjoittelemaan sitä nähtävästi päällimmäisenä mielessä olevaa asiaa, eli silmitöntä kaljanjuontia. Ja odottelemaan illalla soitettavaa Dead Rabbit -yhtyeen keikkaa, jonka aikana tosin oma itseluottamus nousi hiukan.
Loppusaldo: 4 kuunneltavaa biisiä, 4 ei-kuunneltavaa biisiä ja yksi nauhoittamaton kappale, jota emme vaan saaneet soundipoliittisesti millään lailla pakettiin. Ensi kerralla täytyy yrittää vähän paremmin.
NAUHOITETTUJA AIEMMIN KEIKOILLA SOITETTUJA BIISEJÄ
Codeine
Barricades
In The Moments
The Sway
Vähänpä tiesimme siinä vaiheessa, mitä lauanta tulisi pitämään sisällään...
Lyhyestä virsi kaunis. Mopo katosi järveen jo aivan ensi minuuteilla, kun nähtävästi tavanomaista janoisempi bassotaiteilija päätti korkata ensimmäisen oluen välittömästi tultuaan sisään harjoitustilaan. No, eihän siinä, kyllähän sitä pientä rentoutta täytyy hakea. Kun tunnin sisään on kädessä kolmas ruskea lasinen ystävä, niin voi olla jo melko varma, että sitä rentoutta rupeaa ehkä nauhoitettavissa harjoitteissa olemaan liikaakin. Joten eikun korkki auki muillakin soittomiehillä, ja todellisten ammattilaisten äänityssessio voi alkaa!
Yhtye sai enemmän tai vähemmän kunnialla purkkiin 4 biisiä, jonka jälkeen touhu ei ollutkaan enää lasten katsottavaa, saatika kuunneltavaa. Epämääräisen muutaman tunnin räpeltämisen jälkeen kaikki päättävät siirtyä harjoittelemaan sitä nähtävästi päällimmäisenä mielessä olevaa asiaa, eli silmitöntä kaljanjuontia. Ja odottelemaan illalla soitettavaa Dead Rabbit -yhtyeen keikkaa, jonka aikana tosin oma itseluottamus nousi hiukan.
Loppusaldo: 4 kuunneltavaa biisiä, 4 ei-kuunneltavaa biisiä ja yksi nauhoittamaton kappale, jota emme vaan saaneet soundipoliittisesti millään lailla pakettiin. Ensi kerralla täytyy yrittää vähän paremmin.
NAUHOITETTUJA AIEMMIN KEIKOILLA SOITETTUJA BIISEJÄ
Codeine
Barricades
In The Moments
The Sway
Semifinal, Helsinki, 6.2.2009
Miehistö: Kuten edellisellä keikalla, mukana lisäksi Heikki "Mixmaster" Niiranen
Semifinalin lauteiden testailua oltiin himoittu jo pitkään - kukapa ei tässä vaiheessa himoitsisi - ja fantasia toteutui vihdoin kylmänä helmikuun iltana herran vuonna 2009 pop-iltamissa, joissa mukana olivat myös Lilja ja Lucas. Fantasia nimenomaan, sillä keikasta ei oikein muuta voi enää tässä vaiheessa kertoa. Bändin mielestä paras keikka tähän mennessä yhtyeen historiassa, ja kuulemma ainakin myös muutaman yleisön edustajan mielestä. Ihmisiä oli paikalla varmaan enemmän kun koskaan aikaisemmin. Ehkä hiukan vähemmän yllättäen keikan jälkeen lähti käyntiin jopa perinteistäkin hurmoksellisempi väkijuomien nautiskelu, ainakin jos on päättelemistä keskimääräisen lama-ajan suuryhtiön budjetin kokoisesta kuittipinosta seuraavana aamuna.
Soundit olivat täysin nappiin, ja saipa mr. Niiranen nauhoitettuakin keikan jollain testikäytössä olevalla käsikäyttöisellä tilamikrofonihärpättimellä - sääli vaan, että nauhoitus ei ehkä aivan täytä yleisölle jaeltavan äänitteen laatukriteerejä.
Tätä lisää!
SETTILISTA
Codeine
Be Mine
The Dogmatist
Barricades
The Way Through
In The Moments
The Sway
Mermaid
Semifinalin lauteiden testailua oltiin himoittu jo pitkään - kukapa ei tässä vaiheessa himoitsisi - ja fantasia toteutui vihdoin kylmänä helmikuun iltana herran vuonna 2009 pop-iltamissa, joissa mukana olivat myös Lilja ja Lucas. Fantasia nimenomaan, sillä keikasta ei oikein muuta voi enää tässä vaiheessa kertoa. Bändin mielestä paras keikka tähän mennessä yhtyeen historiassa, ja kuulemma ainakin myös muutaman yleisön edustajan mielestä. Ihmisiä oli paikalla varmaan enemmän kun koskaan aikaisemmin. Ehkä hiukan vähemmän yllättäen keikan jälkeen lähti käyntiin jopa perinteistäkin hurmoksellisempi väkijuomien nautiskelu, ainakin jos on päättelemistä keskimääräisen lama-ajan suuryhtiön budjetin kokoisesta kuittipinosta seuraavana aamuna.
Soundit olivat täysin nappiin, ja saipa mr. Niiranen nauhoitettuakin keikan jollain testikäytössä olevalla käsikäyttöisellä tilamikrofonihärpättimellä - sääli vaan, että nauhoitus ei ehkä aivan täytä yleisölle jaeltavan äänitteen laatukriteerejä.
Tätä lisää!
SETTILISTA
Codeine
Be Mine
The Dogmatist
Barricades
The Way Through
In The Moments
The Sway
Mermaid
torstai 19. helmikuuta 2009
Haagan Kievari, Helsinki, 30.1.2009
Mika "Spedepunk" Monto - laulu, kitara, diivailu
Vesa "Ashdown" Ranta - kitara, soittaminen ilman ääntä
Lauri "Iceman" Pesonen - basso, lavalla nukkuminen
Johannes "Pipo" Susitaival - rummut, laulu, paita päällä soittaminen
Liver Pool -yhtyeen vuoden 2009 ensimmäinen keikka on bookattu pahamaineiseen Haagan Kievariin, keskelle kuuminta Helsingin lähiöelämää. Hyvä niin, koska viikon päästä kievaroinnista on luvassa Semifinalin sähköiset lauteet, ja useamman kuukauden keikkatauon jälkeen on syytä vähän rasvata lomalla ruostuneita ketjuja. Mukana on uusi tuttavuus Gina, joka saa kunnian olla illan ensimmäinen akti.
Ginan miehistö osoittautuu mukavaksi ja varsin materialistiseksi - kamaa on lavalla nimittäin varmaan enemmän kuin koskaan, valoja ja kaksia rumpusettejä myöten. Bändin miehistö on tuonut paikalle myös oman miksaajansa, joka narutetaan myös vaki-äänimies H. Niirasen uupuessa vääntämään nappulaa Liver Poolin keikalle - kuulemma loistavin tuloksin! Mitä nyt indiepopin amatöörit meinaavat sotkeutua lavalla piuhoihin ja toisiinsa tämän tästä. Onneksi lavalla on tilaa vaikka muille jakaa. Rakenteluun ja soundcheckiin onnistutaan tuhlaamaan varmaan ennätysmäärä aikaa, mutta onneksi aikaa on - mitä nyt muutamat paikalliset spurgut hiukan ihmettelevät lavalta kantautuvaa rokkenrollin sanomaa Haagan alkuillassa. "Soittakaa Paranoid!"
Joskus yhdentoista jälkeen Liver Poolin miehistö kapuaa lavalle, ja kuuma rock-show voi alkaa. No, kuuma ja kuuma. Lavalla toki on kuuma, kuten aina, mutta bändi ei nyt ole ihan parhaassa mahdollisessa iskussa, ja sen kyllä huomaa. Setissä on viljalti uusia ja melkein uusia biisejä, ja oikea groove ei tahdo oikein löytyä kirveelläkään. Yleisöä sentään on, joskin osa yleisöstä viihdyttää itseään mm. katsomalla kannettavan tietokoneen näytöltä pornoa. Muutama äityy jopa lavan eteen heiluskelemaan, joten ei tässä nyt aivan väärässäkään olla... yhtyeen historian toisen cover-laulelman jälkeen yleisöstä pyydetään lisää kyseisen yhtyeen materiaalia. Jaa, pitäisköhän tässä ruveta kokopäiväiseksi cover-yhtyeeksi, saattaisi olla enemmän vientiä...
Keikan jälkeen yhtyeen sointia kehutaan, ja jokseenkin romahtanutta mielentilaa nostaa myöskin paikalle saapunut (tuleva) tuottajamme P. Pentikäinen, joka ei aivan täysin lyttää esitystä. Kuten on jo melkein muodostunut tavaksi, yhtyeen kitaristi ja basisti häipyvät vähin äänin omille teilleen, ja loput kaksi jäsentä rupeavat hukuttamaan suruaan ravintolan tarjoilun avustuksella. Jälkeenpäin sanottuna ihan OK keikka, ja hyvä että tuli treenattua ennen sitä Semifinalia!
SETTILISTA
Codeine
Mermaid
The Dogmatist
1979
The Way Through
In the Moments
The Sway
Be Mine
White Pigeon
Vesa "Ashdown" Ranta - kitara, soittaminen ilman ääntä
Lauri "Iceman" Pesonen - basso, lavalla nukkuminen
Johannes "Pipo" Susitaival - rummut, laulu, paita päällä soittaminen
Liver Pool -yhtyeen vuoden 2009 ensimmäinen keikka on bookattu pahamaineiseen Haagan Kievariin, keskelle kuuminta Helsingin lähiöelämää. Hyvä niin, koska viikon päästä kievaroinnista on luvassa Semifinalin sähköiset lauteet, ja useamman kuukauden keikkatauon jälkeen on syytä vähän rasvata lomalla ruostuneita ketjuja. Mukana on uusi tuttavuus Gina, joka saa kunnian olla illan ensimmäinen akti.
Ginan miehistö osoittautuu mukavaksi ja varsin materialistiseksi - kamaa on lavalla nimittäin varmaan enemmän kuin koskaan, valoja ja kaksia rumpusettejä myöten. Bändin miehistö on tuonut paikalle myös oman miksaajansa, joka narutetaan myös vaki-äänimies H. Niirasen uupuessa vääntämään nappulaa Liver Poolin keikalle - kuulemma loistavin tuloksin! Mitä nyt indiepopin amatöörit meinaavat sotkeutua lavalla piuhoihin ja toisiinsa tämän tästä. Onneksi lavalla on tilaa vaikka muille jakaa. Rakenteluun ja soundcheckiin onnistutaan tuhlaamaan varmaan ennätysmäärä aikaa, mutta onneksi aikaa on - mitä nyt muutamat paikalliset spurgut hiukan ihmettelevät lavalta kantautuvaa rokkenrollin sanomaa Haagan alkuillassa. "Soittakaa Paranoid!"
Joskus yhdentoista jälkeen Liver Poolin miehistö kapuaa lavalle, ja kuuma rock-show voi alkaa. No, kuuma ja kuuma. Lavalla toki on kuuma, kuten aina, mutta bändi ei nyt ole ihan parhaassa mahdollisessa iskussa, ja sen kyllä huomaa. Setissä on viljalti uusia ja melkein uusia biisejä, ja oikea groove ei tahdo oikein löytyä kirveelläkään. Yleisöä sentään on, joskin osa yleisöstä viihdyttää itseään mm. katsomalla kannettavan tietokoneen näytöltä pornoa. Muutama äityy jopa lavan eteen heiluskelemaan, joten ei tässä nyt aivan väärässäkään olla... yhtyeen historian toisen cover-laulelman jälkeen yleisöstä pyydetään lisää kyseisen yhtyeen materiaalia. Jaa, pitäisköhän tässä ruveta kokopäiväiseksi cover-yhtyeeksi, saattaisi olla enemmän vientiä...
Keikan jälkeen yhtyeen sointia kehutaan, ja jokseenkin romahtanutta mielentilaa nostaa myöskin paikalle saapunut (tuleva) tuottajamme P. Pentikäinen, joka ei aivan täysin lyttää esitystä. Kuten on jo melkein muodostunut tavaksi, yhtyeen kitaristi ja basisti häipyvät vähin äänin omille teilleen, ja loput kaksi jäsentä rupeavat hukuttamaan suruaan ravintolan tarjoilun avustuksella. Jälkeenpäin sanottuna ihan OK keikka, ja hyvä että tuli treenattua ennen sitä Semifinalia!
SETTILISTA
Codeine
Mermaid
The Dogmatist
1979
The Way Through
In the Moments
The Sway
Be Mine
White Pigeon
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)