On The Rocks, Helsinki, 28.4.2009

Jahas, tähän on nyt sitten tultu, että soitamme myös tänä keväänä On The Rocksin lauteilla. Mahtavuutta! Varsinkin kun kyseinen keikka on ensimmäinen Liver Poolin lyhyessä kevätpyrähdyksessä, johon kuuluvat myös Joensuu sekä toinen keikka pääkaupunkiseudulla.

Helsingissä kun ollaan, niin keikan esi- ja jälkivaiheista nyt ei niin kauheasti ole kertomista, mitä nyt tiistai-iltana noin klo 24:00 tienoille venytetty soittoaika hiukan polttelee jäsenistön päreitä ja savukkeita. Keikan järjestämisessä oli kaikenlaista säätöä, pitkin kevättä yritettiin pyytää kaikenlaisia muita orkestereita soittoapuun. Kaikki kolme pyytämäämme yhtyettä joutuivat perumaan esiintymisensä erilaisiin syihin vedoten, joten jouduimme tyytymään Rocksin valitsemiin akteihin - josta saimme tosin kuulla vasta muutama päivä ennen keikkaa... Eipähän siinä mitään, ei ainakaan tarvinnut roudata omia rumpuja paikalle, mikä on aina plussaa.


Laulumaisteri tarkastelee ääntä

Äänen tarkastelu sujuu hyvin, molemmat kitaristit saavat kerrankin tuutata volumea sydämensä kyllyydestä. Rumpalilla on hiukan hankaluuksia mahduttaa ylisuureksi kasvanut peltikioskinsa vähän turhan kapealle lavalle, mutta siitäkin selvitään lopulta. Laulumonitorointi on kerrankin aivan täysin kohdallaan, molempien vokalistien kohdalla vieläpä. Se on hyvä se, koska yhtyeen suloääniset laulupojat ovat jo aiemmin yksissä tuumin päättäneet, että yhtään keikkaa ei enää vedetä, missä monitorointi kusee. Se itsensä kuuleminen tuntuu olevan tässä yhtyeessä niin kriittinen piste maailman paskimman shown ja yleisömenestyksen välillä, että sama on jättää lauleskelematta sitten kokonaan, jos ei mitään kuulekaan.

Siispä äänet haltuun, viereisen pikaruokalan hampurilaiset naamaan (jotka maistui muuten aivan paskalta) ja takahuoneeseen litkimään kaljaa. Ainoan poikkeuksen tähän rutiiniin tekee mr. Kita-Ranta, joka häviää vaivihkaa soundtsekin jälkeen työhuoneelleen tekemään duunia! Liver Pool taitaa olla matkalla kohti rock'n'rollin mustaa aukkoa...


Bassomaisteri nostattaa moraalia ennen keikkaa. Vai onko se sittenkin ennen vetoa?


Yhtye on täynnä alkukantaista energiaa!

Lämmittelyaktit Mona (jonka basisti oli muuten tulossa juuri Libertestä soittamasta keikkaa, ja menossa heti takaisin Rocksin rypistyksen jälkeen soittamaan kolmatta keikkaa) sekä Sammywise hoitavat keikkansa pois alta, ja todellinen rock'n'roll voi alkaa! Lavasoundi on aivan mahtava, ja homma tuntuu kulkevan muutenkin. Rumpumaisteri Susitaival soittaa varmaan tähän mennessä teknisesti parhaan keikkansa, eikä muissakaan ole kyllä valittamista. Ainoa mikä hiukan tökkii on settiin pitkän tauon jälkeen otettu Mechanical, ja tämäkin johtuu vain treenin puutteesta.

Yleisö on liekeissä, joku hullu äityy vielä lavan eteen tanssahtelemaankin melkein koko setin ajaksi. Tiukan väännön ja tajunnanräjäyttävän Mermaidin jälkeen myöhäisestä kellonajasta ja seuraavasta työpäivästä johtuen jätämme encoret väliin, ja poistumme takahuoneeseen huilaamaan. Muut jäsenet suuntaavat hyvin ansaitulle levolle, mutta mr. Susi-Taival jää todellisuutta uhmaten viihdyttämään ihailijalaumaansa baarin puolelle, ja tyhjentää samalla loput takahuonekaljat. Ilmaisesta viinastahan ei kieltäydytä, oli päivätöitä tai ei! Palkkioksi tästä ammattimaisesta toiminnasta hän saa tosin flunssan, mutta mitä pienistä. Tänne on tultava uudestaan!


Settilista

S-Osis, Turku, 14.3.2009

Liver Pool Suomen Turussa sillä samalla vanhalla kokoonpanolla, aivan ihka-ensimmäistä kertaa! Kyseenalaista toki on, tarvitsisiko tätä neitsyyttä viedäkään, mutta pakko se on kai kokeilla. Bandi meinaa tehdä matkaa laulutaiteilijan autolla, tosin mr. Pesonen on lupautunut ajamaan ees taas. Hyvä näin, seuraavalla maakuntareissulla mies ei nimittäin ollut lähelläkään ajokuntoa kumpaankaan suuntaan, mutta siitä sitten myöhemmin. Löytyy tästäkin autollisesta muutama melko krapulaisen oloinen jamppa, nimittäin herrat Susitaival ja Ranta ovat hiukan maistelleet virvoitusjuomia edellisenä iltana. "Hiukan" luetaan suomeksi muuten "Ihan vitun paljon".

Yhtyeen täytyy auttaa turkulaisia mäessä, ja tuoda paikalle kaikenlaista kitararoipetta, kun paikallisten omat kamat on paskana. Herää kysymys, että miten he keikan meinasivat soittaa alun alkaenkaan, jos myö oltais vaikka peruttu... No, samapa se, kyllähän sitä autoon melkein 4 miestä ja kitarakamat mahtuukin. Ja pari kaljaa. Ja U2:n No Line On The Horizon, joka on muuten vitin hyvä.

Tutkailtuamme uusia ja ihmeellisiä moottoritietunneleita, sekä matkan varrelta löytyvää täysin autioitunutta huoltoasemaa, päädymme vihdoin opiskelijaghettoon, jossa S-Osis sijaitsee. Meininki vaikuttaa ihan leppoisalta, takahuoneessakin saa juoda omia viinoja - joita lähdemme oitis hamstraamaan viereisestä kaupasta. Sitten meneekin pari tuntia täysin epäolennaiseen kuppaamiseen, kun odotellaan paikalle saapuvaksi rumpuja, miksaajaa ja ties mitä. Miksaaja osoittautuu sentään mukavaksi ukoksi, mutta hermoja alkaa hiukan riipimään siinä vaiheessa, kun parin tunnin odottelun jälkeen odottelemme melkein toiset pari lisää, kun muut bändit vääntävät äänitarkastuksiaan. Kai tästä käy eniten syyttäminen illan pääesintyjää Agent Kooperia, mutta niillä olikin sitten aika helevatan hyvät soundit.

Eikun soundtsekki alta pois ja maailman isoimpien kebabien kautta takahuoneeseen dokaamaan. Piti muuten syödä kevyesti, ei sitten onnistunut tälläkään kertaa. Liver Pool on illan ohjelmassa neljän bändin joukossa toisena. Ensimmäisenä lavalla meuhkaa grungepohjainen Jaos, jonka laulaja on ennen keikkaa vetänyt melkoisen laitamyötäisen minttupullosta, ja selostaa bäkkärillä sekavia juttuja lampaiden nussimisesta. Nyt tiedämme senkin, että lammasta on helpompi tuupata jos laittaa sille ensin kumisaappaat jalkaan. Se ei näet pääse näin karkuun niinkään helposti.

Sitten tuleekin Helsingin tähtivieraiden vuoro. Lava on postimerkin kokoinen, varsinkin kun siellä on varmaan kolmen bändin kamat, mutta lavasoundi on hyvä, kiitos erittäin ammattitaitoisen miksaajan. Soitto kulkee ihan mukavasti, mitä nyt muutamat jäsenet alkavat olla pienessä tuiskeessa, mutta tällä kertaa se ei tunnu kuin lisäävän groovea. Monto onnistuu aloittamaan Be Minen aivan väärästä sävellajista, mutta muita mokia ei pahemmin löydy, mitä nyt tempot heittelevät perinteiseen tyyliin hiukan sinne tänne. Kiitos yli-innokkaan baarin edustajan lavalla on aivan järjetön määrä savua koko ajan, ja on täysin mahdotonta sanoa, mitä yleisön puolella tapahtuu. Aplodeja kuitenkin kuuluu aina biisien välillä, joten kai ne siellä jotain diggailee. Tai sitten ne on niin kännissä, että luulevat kuuntelevansa Sunrise Avenueta.

Keikan jälkeen vedämme keskikokoiset pleksit, sillä aikaa kun Sami Anttila Supermarket vetää settinsä läpi, joudumme näet lainaamaan yhtyeelle niitä mainittuja kitarakamoja. Mainittakoon nyt, että oli niillä vissiin omatkin sitten loppujen lopuksi, mutta samapa se siinä vaiheessa kun paskat on jo housussa. Eikun tavarat autoon ja nokka kohti Helsinkiä, emme viitsineet tällä kertaa maksaa hotellista. Sääli sinänsä, koska Agent Kooper kuulosti soundtsekin perusteella aika pirun hyvältä, mutta edes joka kerta ei voi voittaa. Matkalla juomme kaljaa, kuuntelemme Plutonium 74 -yhtyettä ja ostamme ABC:ltä tarjouslevyjä. Ainoaksi miinukseksi jää, että emme oikein kerkiä enää baariin perille päästyämme, mutta samapa se tällä kertaa. S-Osis oli ihan miellyttävä kokemus, ehkäpä tulemme myös uudestaan!

SETTILISTA
Jaa, juuri nyt ei voi muistaa. Katotaan myöhemmin.