Aapelin "lava"
Tämän keikan piti itseasiassa olla alunperin jo huomattavasti aiemmin, joskus maaliskuussa muistaakseni, mutta se jouduttiin logistisista syistä siirtämään. Mystinen ilmapiiri sen kuin kasvaa, kun viemme muutama viikko takaperin julisteita paikan päälle. Tiskin toisella puolella oleva naishenkilö ilmoittaa iloisesti, että "On se kiva kun tulee bändikin paikalle, täällähän on yksityistilaisuus klo 19-22. Jonkun tyypin 18-vuotissynttärit nimittäin!" Monto ja Susitaival miettivät samalta seisomalta, että pitäisikö perua koko veto, mutta päättävät kuitenkin ottaa härkää sarvista ja pitää suunsa kiinni. Voipahan olla astetta jännempää... sitäpaitsi mukana soittava Mir vetää sen verran nuorisoon uppoavaa settiä, että tiedä vaikka saisivat faneja.
Eihän ne saaneet.
Faneista en tiedä, mutta Mirin Eero tietää ainakin miten saada vibaa punttiin
Ennen keikkaa perussetit. Mäkkäri - pitkästä aikaa koko porukalla - ja äänentarkastus, jonka jälkeen Liver Pool lähteekin promokuvasessioihin Kalasataman metroaseman läheisyyteen. Eli palelemaan, suomeksi sanottuna. Kuvien räpsiminen kestääkin päälle toista tuntia, jonka jälkeen meinaa jo tulla vähän kiire keikkapaikalle - jonne ei tosin pääse edes sisälle ennen mainitun yksityistilaisuuden loppumista. Istumme siis tyylikkäästi neljään pekkaan parkkipaikalla autossa, avaamassa ääntä ja juomassa kaljaa.
Sisään kun päästään, niin huomataan että paikalla ei ole absoluuttisesti ketään. Synttärit eivät näemmä olleet menestys, eikä teineistä ole paikalle jäänyt luuhaamaan yksikään. No, ei kai siinä mitään, ensimmäisenä omasta halustaan musisoiva Liver Pool päättää hieman venyttää aloitusaikaa katsojien toivossa. Taktiikka toimii, ja showtimen lähestyessä paikalle onkin jo valunut Kontulan kerma - prätkäukkoja ja liuta keski-ikäisiä pubiruusuja seurueineen. Tunnelma on katossa!
Muutama tunti Kontulassa on tehnyt tehtävänsä
Ja ei meinää kattokaan enää pidätellä, kun poppihipit iskevät ääntä koneeseen. Ensimmäisen pöydän kovin fani yrjöää saman tien pöydälle, ja muuallakin baarissa alkaa hirveä elämä. Lyhyehkön, mutta intensiivisen setin aikana näemme lähiöelämän koko kirjon, varsin suurilla määrillä alkoholia terästettynä. Mainitut pubiruusut villiintyvät aivan täysin, hyvä etteivät pöydillä tanssi, ja muukin yleisö on aika lailla messissä. Soitto kulkee, ja vaikka rumpuja pitää lätkiä aivan käsittämättömän hiljaa ja laulajan selkä on aivan paskana, homma toimii loistavasti. Viimeisenä olemme päättäneet kokeilla täysin uutta biisiä, joka ainoana menee vähän sinne päin, eikä muutenkaan monimutkaisuudessaan oikein villitse alkuasukkaita. Ai niin, ja Lauri ei ole vissiin soittanut sitä vielä kertaakaan elämässään kokonaan oikein, edes treeneissä. Välispiikit menevät vahvasti huumoriosastolle, mutta näissä paikoissa niiden pitääkin, eihän tällaisesta yleisöstä kukaan tätä meidän touhua ota vakavasti.
Hikisen setin jälkeen yhtyeen soittotaiteilijat ovat yllättävän tyytyväisiä. Täydellisistä katastrofin aineksista saatiin leivottua aika hyvä kakku, ja sen jälkeen maistuu häppä. Tässä vaiheessa Liver Poolin historiaa näiden Helsingin keikkojen jatkokuviot alkavat olla harvinaisen selvät - kitaristi ja basisti lähtevät himaansa, ja laulaja sekä rumpali vetävät naulan päähän. Katsellaan Mirin setti, roudaillaan vähän kamoja, juodaan parit sangriakannut ja lähdetään keskustaan baariin. Eipä siinä kummempia kertomisia, taisi mennä taas aika myöhään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti